sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Ruskaretki Etelä-Konnevedellä


GOPR0913 GOPR0908 GOPR0910 GOPR0921 GOPR0929 GOPR0906 GOPR0918 GOPR0931

Perinteisesti ollaan kerran vuoteen tehty mun sukulaisten kanssa retkeilyreissu, joka on usein ollut kesäisin, mutta nyt jo parina vuonna venähtänyt enemmän syksyn puolelle. Tällä kertaa suuntasimme ruskaretkelle Etelä-Konneveden kansallispuistoon, joka tulikin mulle ja Viljamille tutuksi jo kesällä. Silloin retkeilimme kaksi päivää kolmen vuoren vaellusta ja tällä kertaa kierrettiin 4,6 kilometrin mittainen Vuori-Kalajan kierros. Reitti on suhteellisen haastava lyhyydestään huolimatta, sillä nousu vuoren päälle on kivikkoista ja jyrkkää. Selvisimme kuitenkin hyvin ja onneksi meillä oli paljon eväitä varmistamassa energiatasojen ylhäällä pysymisen! Paljon oli muutakin porukkaa liikkeellä, mutta hyvin mahduttiin muiden sekaan :-) 

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kesän aikana luetut kirjat

En oo oikein koskaan ollut mikään kova tyttö lukemaan, mutta haluaisin löytää aikaa lukemiselle ja opetella lukemaan kirjoja. Kesän aikana pääsin aika hyvin jutun juoneen kiinni ja sainkin muutaman kirjan luettua! Jes! Tyypille, joka on ehkä koko elämänsä aikana lukenut noin 30 kirjaa, tää neljä kirjaa yhteen kesään on aikamoinen saavutus. Vähän myös vielä haeskelen sitä, että millaisia kirjoja ylipäätään haluaisin lukea ja siksi nää kaikki kirjat edustavatkin aika eri genrejä. Vaikka kesästä onkin jo aikaa, niin aattelin vinkata, mitä on tullut luettua.

DSC_2478

Hyvin eletty

Siis tää oli aivan ihana kirja! Ihanaa kevyttä juttua ekologisuudesta, vastuullisuudesta, luonnollisuudesta ja niin edelleen. Tätä oli kiva lukea ja tää ois just hyvä sellainen elämäntapaopus, johon vois aina palata uudelleen ja uudelleen. Suosittelen jokaiselle luettavaksi, jos ette oo jo lukenut!

DSC_2475

Työrauha luokkaan

Yhden kirjan verran ammattikirjallisuutta tuli tankattua kesäloman aikana. Tosi jees kirja, jos työskentelee lasten kanssa! Ihan en ole aina saanut teoriaa toimimaan käytännössä (:-D), mutta kuitenkin monet hyvät jutut tästä kirjasta on jääneet tonne takaraivoon ja sieltä ne muistuu mieleen, kun tuleekin komennettua oppilaita sillä ei-niin-toivotulla tavalla. Monia hyviä käytännön vinkkejä!

DSC_2473

Valo jonka kadotimme

Ystävän suosittelemana luin tämän ja ihan tykkäsin kirjasta. Kirjaa oli miellyttävä lukea, vaikkei se mitenkään tiukasti mua saanutkaan otteeseensa. Kirja kuitenkin loppui niin, että olisin hirveästi halunnut tietää, että mitä sitten tapahtuu :-D Mukavaa, kevyttä luettavaa.

DSC_2592

Verta lumella 

Romantiikkapläjäyksen jälkeen päätin koittaa hieman erilaista kirjallisuutta. Tiedän tän kirjailijan olevan tosi suosittu omassa genressään ja siksi nappasin hetken mielijohteesta tämän kirjan mukaan kirjaston hyllystä. Kirja oli ihan jees, mutta ei tämäkään napannut sillain mukaansa, että musta olis heti Nesbø -fania tullut. Ehkä täytyy jossain kohtaa testata hänen jotain muuta teosta!

Heittäkää ihmeessä kirjasuosituksia, olis ihanaa jatkaa tätä lukuharrastusta näin syksyaikaankin! Kaikki genret passaa :-)

torstai 19. syyskuuta 2019

Saariston rengastie


Yksi kesäreissu on jäänyt kokonaan läpikäymättä täällä blogin puolella: nimittäin Turun saariston rengastie! Viljamin äiti sai meidät houkuteltua hänen ja miesystävänsä mukaan viikonlopun reissulle saaristoon. Ensimmäisen yön vietimme Naantalissa (postaus täällä) ja toisen Nauvossa. Antaa kuvien puhua puolestaan.

DSC_2389 DSC_2279 DSC_2207 DSC_2391 DSC_2232
Borgbergin näkötorni, Houtskari

DSC_2337 DSC_2348 DSC_2354
Hotel Stallbacken Nagu, Nauvo

DSC_2230 DSC_2189 DSC_2399 DSC_2465
Kalkkilouhos, Parainen

DSC_2183 DSC_2172 DSC_2319 DSC_2322
Köpmans Cafe, Nauvo

DSC_2284 DSC_2357

Saariston rengastie oli ihan kiva kohde, vaikka odotin siitä kuitenkin vähän erilaista. Kuvittelin saaret kallioisina ja hienoilla merimaisemilla, mutta pääosin saarissa ajetut kilometrit mentiin peltojen keskellä ja metsien suojassa. Paras osuus reissusta oli tietysti lautoilla kuljetut matkat. Myös majoituksemme Nauvossa ja Nauvo ylipäätään olivat kivoja paikkoja. Ei yhtään harmita, että lähdettiin matkaan. Rengastie oli kiva viikonloppukohde, mutta eipä sinne tule haikailtua ihan heti uudestaan. 

torstai 12. syyskuuta 2019

Sticky Beanit - kastike härkäpapusuikaleista

K A T E G O R I A : R U O K A & L E I P O M I N E N

DSC_2005

Beanit on kyllä yks super uutuus lihankorvikkeiden joukossa. Testattiin tätä ensimmäisen kerran kesällä, kun beanit oli vasta maistatusmyynnissä. Silloin myyjä jakoi pieniä beanit -reseptivihkosia, mistä haluttiin heti testata helppoa sticky beanit -reseptiä. Ja on muuten superhyvää! Valmiiseen reseptiin lisättiin vain sipulia sekä keiteltiin riisit kylkeen. Tää kannattaa testata :-)

DSC_1998

Sticky Beanit

Ainekset:
1 rasia Beanit-härkäpapusuikaleita sitruunan maussa
1 rkl öljyä
0,5 dl soijakastiketta
1 tl inkivääritahnaa
2 valkosipulinkynttä
0,5 dl hunajaa
puolikas chilinpalko
1 rkl seesaminsiemeniä
(1 sipuli)

Valmistus:
1. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
2. Paista suikaleita (ja sipuli) öljyssä pannulla muutaman minuutin ajan.
3. Lisää maustekastike suikaleiden sekaan pannulle ja kiehauta.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Heipat elokuulle

DSC_2514 DSC_2527 DSC_2522

Elokuun...

Yleinen fiilis: Väsynyt. Töiden aloitus ei oo ollut mikään helpoin homma. 

Kohokohta: Kyllä töiden aloitus on pakko valita kohokohdaksi, vaikkei se välttämättä kuukauden kivoin juttu olekaan ollut. 

Katsotuin TV-sarja: Viljamin kanssa alettiin katsoa Glee:tä Netflixistä! Loistava aivot narikkaan -sarja.

Kivoin aktiviteetti: Jooga! Ollaan käyty Lauran kanssa Tampereella yhdellä joogastudiolla ja se on kyllä ihanaa rauhottavaa liikuntaa meluntäyteisten päivien jälkeen.

Mieluisin ostos: Töihin on tullut osteltua jos jonkinmoista: kalenteri, avainnauha sekä luokkaan tarroja, matto, pehmolelu jne. Nää on kyllä tehnyt työnteosta mukavampaa!

Ekojuttu: Meikkivoiteen vaihtaminen luonnonkosmetiikan vastaavaan. Pikkuhiljaa alkaa olla meikkipussin sisältö täysin luonnollinen!

Luukutetuin biisi, levy tai soittolista: Apua, en oo tainnut paljoa edes musiikkia kuunnella viime kuussa. Eipä tule muuta mieleen kuin Radio Novan kuuntelu työmatkoilla. 

Lemppari syötävä: Tutustuin ekaa kertaa Kartanon Almond Crunch -pähkinäpussiin, mikä on super hyvä!

Päässä pyörinyt haave: Asuntohaaveet sekä matkaunelmat eniten mielessä.

Elämys, kokemus, retki, reissu tai muu hauskanpito: Särkänniemireissu elokuun alussa oli ihana!

Muut kivat asiat: Elokuu meni kyllä niin sumussa, että en kyllä pysty muistamaan muita kivoja juttuja (vaikka niitä varmasti oli)!

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

#nukuyöulkona

DSC_2543 DSC_2571 DSC_2546 DSC_2590 page
Eilen vietettiin Suomen luonnon päivää ja siinä samalla Suomen ladun järjestämää Nuku yö ulkona -tempausta. Lähdettiin siis telttailemaan ja otettiin ystävät Laura ja Walter messiin. Tämä oli nyt tämän kesän seitsemäs yö teltassa ja toivottavasti ei vielä vuoden viimeinen! Kyllä ulkona nukkumisessa on se oma hienous. Illanvietto metsässä myös rentouttaa ihan eri tavalla kuin kotisohvalla vietetty ilta. Yön vietimme Lempäälässä Vähä-Kausjärven tulentekopaikalla, mikä on osa Birgitan polkua. Tulentekopaikan viereen kuitenkin pääsi autolla, joten tällä kertaa patikointi jäi väliin.

Ottiko teistä joku osaa tähän tempaukseen? :-)

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Kesä 2019

Kesä 2019 oli huippu. Ja vaikka se kesti kokonaiset kaksi kuukautta, niin se tuntui liian lyhyeltä, enkä kerinnyt tehdä kaikkea mitä olisin halunnut. Toki kerkesin tehdä paljon siistejä juttuja. Mökkeillä ennätyspaljon, käydä festareilla, juhlia valmistumista, kiertää saariston rengasreitin, retkeillä ja niin edelleen. Tein kesän alussa Tampereelle sijoittuvan kesä -bucket listin ja alla listaus miten niissä kävi.

kesä2019

Puistojoogaus Arboretumissa > Didn't do. Jotenkin oli aina hirveästi muita menoja. 

Uiminen Kalevan maauimalassa > Done! Käytiin heti alkukesästä, kun oli lämmin ilma, mutta vedet vielä kylmiä. Silloin maauimala oli tosi jees. 

Muumimuseossa vierailu > Didn't do. Onneks tämän voi tehdä mikä vuodenaika hyvänsä, eikä kesällä onneksi ollut liikaa sadepäiviä, joten tän kerkiää tehdä myöhemminkin. 

Lenkkeily Pyynikillä ja Pispalassa > Didn't do. Tääkin jäi välistä, mutta onneks lenkkikelejä riittää vielä. 

Kesälukemista Metsosta > Done! Kävin lainaamassa vähän ammattikirjallisuutta, vaikkakin visiitti oli erittäin lyhyt (saavuin 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa).

Kintulammilla retkeily > Didn't do. Retkeilyä tuli tehtyä kyllä, mutta Kintulammi jäi vielä myöhemmin valloitettavaksi!

Tampereen vegaaniseen ruokatarjontaan tutustuminen > Done! Ainakin osittain. Papu & Padan vegaaninen lounas tuli testattua kertaalleen sekä toinen mainitsemisen arvoinen vegeherkku on Nokian puolelta Siuron koskibaarista löytyvät seitansiivet, nam! 

Kesäretki Viikinsaareen > Done! Oli kiva reissu, vaikkei Viikinsaari itsessään mikään ihmeellinen matkakohde olekaan. Ehkä ens kesänä sisämaan risteilylle johonkin toiseen kohteeseen! 

Päivä Särkänniemessä > Done! Melkein kokonaiset 8 tuntia Särkässä kummitytön ja siskon kera, tosi jees! 

Ai että, ihanaa muistella kesää. Onneks seuraavaan on enää alle vuosi aikaa! 

tiistai 20. elokuuta 2019

Hiljainen elokuu

page-
Otsikko viittaa blogiin, mutta ei muuten tähän elokuuhun. Mun elokuu on ollut täynnä lasten mekkalaa ja päässä hyrrääviä ajatuksia. Stressiä ja väsyneitä päiviä. Ekat työviikot on olleet tosi raskaita. Välillä oon heittämässä hanskoja tiskiin ja sitten taas välillä nään valoa tunnelin päässä - sitä innostusta, minkä takia oon ylipäätään viisi vuotta tähän ammattiin opiskellut.

Mutta kuten sanottu, on mun ajatukseni pyörinyt ja tekemiseni kohdistunut nyt johonkin ihan muualle kuin tähän blogiin. Mulla on monta postausideaa säilössä enkä oo edes tehnyt vielä mitään koostetta kuluneesta kesästä. Siltikin oon halunnut käyttää vapaa-aikani johonkin muuhun kuin tähän. Sen verran oon kuitenkin ikävöinyt tätä hommaa, että ajattelin nyt pikku hiljaa yrittää taas palata tämän pariin. En kuitenkaan jaksanut haukata vielä liian isoa palaa (kuten kesäkoostetta), joten aloitellaan tällaisella pehmeällä laskulla (eli sekavalla tekstillä ja puhelinkuvilla). Ens kerralla ehkä jotain tähdellisempää.

Mukavaa tiistaita ja toivottavasti palataan taas pian!

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Heipat heinäkuulle

page3

Heinäkuun...

Yleinen fiilis: Ihana. Yhtä ihana, kuin kesäloman ekakin kuukausi. 

Kohokohta: Kaikki oli niin ihanaa, etten taaskaan pysty mainitsemaan yhtä kohokohtaa. 

Katsotuin TV-sarja: Kesällä on ollut niin paljon meneillään, että TV:n katselu on jäänyt aika minimiin. Chernobyl kuitenkin kerettiin katsoa HBO:lta ja se oli kyllä tosi hyvä!

Kivoin aktiviteetti: Uiminen ja rantsuhengailu. Onneksi saatiin kunnon helteet, niin tääkin tyttö uskaltautui uimaan jopa useaan otteeseen.

Mieluisin ostos: Auto! Koska aloitetaan työt eri paikkakunnilla, niin toisen auton osto tuli ajankohtaiseksi. Nyt meidän perheeseen kuuluu -98 Corollan lisäksi -08 Auris, joka on ainakin toistaiseksi osoittautunut erittäin hyväksi ostokseksi. 

Ekojuttu: Koko kesän ekojuttuna on ollut se, että kaikki kesän reissut on tapahtuneet kotimaassa. Usein kesäisin on tullut käytyä ulkomaanmatkoilla, mutta onneksi nyt ei tarvitse potea huonoa omatuntoa lentopäästöistä. Vaikka valehtelisin, jos väittäisin, ettei muiden lomakuvat ulkomailta olisi tuottaneet välillä tuskaa. 

Luukutetuin biisi, levy tai soittolista: Youngheartedia on tullut kuunneltua paljon! Se on kyllä ihana. 

Lemppari syötävä: Piknik-eväät. Suolakeksit, mansikat, viinirypäleet, vesimeloni jne. Onneks heinäkuun aikana tuli tehtyä monta piknikiä.

Päässä pyörinyt haave: Tuntuu, että oon taas haaveillut kaikesta mahdollisesta. Mutta ehkä päällimmäisenä oman asunnon sekä oman loma-asunnon omistaminen :-D 

Elämys, kokemus, retki, reissu tai muu hauskanpito: Mökkeily, festarit, retkeily, niin paljon kivoja kokemuksia. 

Muut kivat asiat: Oon nähnyt melkein kaikkia mun ystäviä heinäkuun aikana, mikä on tosi jees. Säät on ollut tosi kivat. Oon edelleen lukenut kirjoja sekä suunnitellut sopivissa määrin tulevaa syksyä ja töitä. 

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Pitaleivät seitan-kebabilla

K A T E G O R I A : R U O K A & L E I P O M I N E N

DSC_2484 page Näitä herkkupitoja ollaan tehty nyt pari kertaa ja suosittelen kyllä kokeilemaan tuota seitan-kebabia, jos ette oo sitä vielä tehneet! Halvempaa kuin Vöner ja menee ainakin meikäläiselle kebabin himoon täydestä. Vegemin seitan-kebab on myös tehty Suomessa ja sen pakkauksessa on vähennetty muovin käyttö minimiin. Kaikin puolin siis erittäin jees tuote!

Näihin pitoihin tarvitset rukiisia pitaleipiä, seitan-kebabia, kebab-kastiketta (meillä Pirkan valmiskastike), salaattia, paprikaa ja punasipulia. Tietysti väliin voi heittää just sitä mikä itselle parhaiten maistuu, mutta tää kombo on ainakin hyväks todettu. Ainakaan tuota kebabkastiketta ei kannata missata, sillä se tuo seitan-kebabiin oikean kebablihan vibat! Väittäisin, että nää vois maistua lihankin ystäville. 

Täällä päin kovasti kaipaillaan uusia arkiruokia (kun se arki sieltä pian alkaa), joten hyviä kasvisruokareseptejä saa linkittää! 

lauantai 27. heinäkuuta 2019

T J 9

DSC_2503 DSC_2510 DSC_2500 Runsas kahden kuukauden loma alkaa olla lopuillaan. Enää yhdeksän lomapäivää ennen töiden alkua ja valehtelisin jos väittäisin, ettei yhtään ahdistaisi. Tää loma ja kesä on ollut niin super, etten millään haluais sen loppuvan. Jotenkin iski ahdistus, kun tajusi, että nyt kaikki kesän suunnitelmat on takanapäin ja pitäisi alkaa todenteolla miettimään, että mitäs meinaan siellä töissä niiden oppilaiden kanssa tehdä. Toisaalta tää uuden alku on kutkuttavaa ja jännää, mutta olisin voinut nauttia vapaudesta ja vastuuttomuudesta vielä vähän kauemminkin.

Viime postailujen jälkeen on taas kerinnyt tapahtua vaikka mitä - ainakin mökkeilyä parillakin kokoonpanolla, festarimeininkejä sekä Rauman pitsiviikkoa. Viimeisimmästä tapahtumasta nämä kuvat, jotka tuli napattua kun eilen oltiin Mustan pitsin yössä. Kierreltiin hieman kojuja ja kauppoja, nautiskeltiin kansainvälisten markkinoiden ruokatarjonnasta sekä kuunneltiin tän hetken yhtä ihaninta bändiä eli Youngheartedia. Tuntuipa muuten kivalta käydä taas Raumalla. Milloinkohan seuraava visiitti mahtaa olla.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Ihana Naantali


DSC_2058 page2 DSC_2029 page3 DSC_2113 DSC_2146 page1
Meidän Saariston rengastien ensimmäinen stoppi oli Naantalissa. Kuinka ihana paikka! Naantalissa on tullut viimeksi käytyä muksuna Muumimaailman merkeissä, joten itse Naantalista muistikuvat oli olemattomat. Naantalissa kerettiin viettämään vain yksi iltapäivä ja ilta, joten sen kummempia vinkkejä mulla ei oo antaa. Paitsi tietysti kannattaa kierrellä päämäärättömästi kauniita katuja. 

Yöpaikkaa voin kuitenkin suositella! Meitä oli matkassa neljä, joten päädyttiin varaamaan apartment-tyyppinen majoitus. Asuttiin siis käytännössä kuin paikalliset, ihanassa puutalossa aivan keskustassa. Huoneisto ei ollut mikään luksus, mutta kaikki tarvittava löytyi ja huoneistolla oli ihana sisäpiha. Jos kaipaat tän tyyppistä majoitusta Naantaliin, niin klikkaa tästä!

Naantaliin on kyllä vielä palattava, viimeistään sitten joskus omien lasten kanssa Muumimaailman varjolla. Itse Saariston rengastiestä kertoilen sitten paremmin omassa postauksessaan myöhemmin!