sunnuntai 25. elokuuta 2019

Kesä 2019

Kesä 2019 oli huippu. Ja vaikka se kesti kokonaiset kaksi kuukautta, niin se tuntui liian lyhyeltä, enkä kerinnyt tehdä kaikkea mitä olisin halunnut. Toki kerkesin tehdä paljon siistejä juttuja. Mökkeillä ennätyspaljon, käydä festareilla, juhlia valmistumista, kiertää saariston rengasreitin, retkeillä ja niin edelleen. Tein kesän alussa Tampereelle sijoittuvan kesä -bucket listin ja alla listaus miten niissä kävi.

kesä2019

Puistojoogaus Arboretumissa > Didn't do. Jotenkin oli aina hirveästi muita menoja. 

Uiminen Kalevan maauimalassa > Done! Käytiin heti alkukesästä, kun oli lämmin ilma, mutta vedet vielä kylmiä. Silloin maauimala oli tosi jees. 

Muumimuseossa vierailu > Didn't do. Onneks tämän voi tehdä mikä vuodenaika hyvänsä, eikä kesällä onneksi ollut liikaa sadepäiviä, joten tän kerkiää tehdä myöhemminkin. 

Lenkkeily Pyynikillä ja Pispalassa > Didn't do. Tääkin jäi välistä, mutta onneks lenkkikelejä riittää vielä. 

Kesälukemista Metsosta > Done! Kävin lainaamassa vähän ammattikirjallisuutta, vaikkakin visiitti oli erittäin lyhyt (saavuin 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa).

Kintulammilla retkeily > Didn't do. Retkeilyä tuli tehtyä kyllä, mutta Kintulammi jäi vielä myöhemmin valloitettavaksi!

Tampereen vegaaniseen ruokatarjontaan tutustuminen > Done! Ainakin osittain. Papu & Padan vegaaninen lounas tuli testattua kertaalleen sekä toinen mainitsemisen arvoinen vegeherkku on Nokian puolelta Siuron koskibaarista löytyvät seitansiivet, nam! 

Kesäretki Viikinsaareen > Done! Oli kiva reissu, vaikkei Viikinsaari itsessään mikään ihmeellinen matkakohde olekaan. Ehkä ens kesänä sisämaan risteilylle johonkin toiseen kohteeseen! 

Päivä Särkänniemessä > Done! Melkein kokonaiset 8 tuntia Särkässä kummitytön ja siskon kera, tosi jees! 

Ai että, ihanaa muistella kesää. Onneks seuraavaan on enää alle vuosi aikaa! 

tiistai 20. elokuuta 2019

Hiljainen elokuu

page-
Otsikko viittaa blogiin, mutta ei muuten tähän elokuuhun. Mun elokuu on ollut täynnä lasten mekkalaa ja päässä hyrrääviä ajatuksia. Stressiä ja väsyneitä päiviä. Ekat työviikot on olleet tosi raskaita. Välillä oon heittämässä hanskoja tiskiin ja sitten taas välillä nään valoa tunnelin päässä - sitä innostusta, minkä takia oon ylipäätään viisi vuotta tähän ammattiin opiskellut.

Mutta kuten sanottu, on mun ajatukseni pyörinyt ja tekemiseni kohdistunut nyt johonkin ihan muualle kuin tähän blogiin. Mulla on monta postausideaa säilössä enkä oo edes tehnyt vielä mitään koostetta kuluneesta kesästä. Siltikin oon halunnut käyttää vapaa-aikani johonkin muuhun kuin tähän. Sen verran oon kuitenkin ikävöinyt tätä hommaa, että ajattelin nyt pikku hiljaa yrittää taas palata tämän pariin. En kuitenkaan jaksanut haukata vielä liian isoa palaa (kuten kesäkoostetta), joten aloitellaan tällaisella pehmeällä laskulla (eli sekavalla tekstillä ja puhelinkuvilla). Ens kerralla ehkä jotain tähdellisempää.

Mukavaa tiistaita ja toivottavasti palataan taas pian!

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Heipat heinäkuulle

page3

Heinäkuun...

Yleinen fiilis: Ihana. Yhtä ihana, kuin kesäloman ekakin kuukausi. 

Kohokohta: Kaikki oli niin ihanaa, etten taaskaan pysty mainitsemaan yhtä kohokohtaa. 

Katsotuin TV-sarja: Kesällä on ollut niin paljon meneillään, että TV:n katselu on jäänyt aika minimiin. Chernobyl kuitenkin kerettiin katsoa HBO:lta ja se oli kyllä tosi hyvä!

Kivoin aktiviteetti: Uiminen ja rantsuhengailu. Onneksi saatiin kunnon helteet, niin tääkin tyttö uskaltautui uimaan jopa useaan otteeseen.

Mieluisin ostos: Auto! Koska aloitetaan työt eri paikkakunnilla, niin toisen auton osto tuli ajankohtaiseksi. Nyt meidän perheeseen kuuluu -98 Corollan lisäksi -08 Auris, joka on ainakin toistaiseksi osoittautunut erittäin hyväksi ostokseksi. 

Ekojuttu: Koko kesän ekojuttuna on ollut se, että kaikki kesän reissut on tapahtuneet kotimaassa. Usein kesäisin on tullut käytyä ulkomaanmatkoilla, mutta onneksi nyt ei tarvitse potea huonoa omatuntoa lentopäästöistä. Vaikka valehtelisin, jos väittäisin, ettei muiden lomakuvat ulkomailta olisi tuottaneet välillä tuskaa. 

Luukutetuin biisi, levy tai soittolista: Youngheartedia on tullut kuunneltua paljon! Se on kyllä ihana. 

Lemppari syötävä: Piknik-eväät. Suolakeksit, mansikat, viinirypäleet, vesimeloni jne. Onneks heinäkuun aikana tuli tehtyä monta piknikiä.

Päässä pyörinyt haave: Tuntuu, että oon taas haaveillut kaikesta mahdollisesta. Mutta ehkä päällimmäisenä oman asunnon sekä oman loma-asunnon omistaminen :-D 

Elämys, kokemus, retki, reissu tai muu hauskanpito: Mökkeily, festarit, retkeily, niin paljon kivoja kokemuksia. 

Muut kivat asiat: Oon nähnyt melkein kaikkia mun ystäviä heinäkuun aikana, mikä on tosi jees. Säät on ollut tosi kivat. Oon edelleen lukenut kirjoja sekä suunnitellut sopivissa määrin tulevaa syksyä ja töitä.