sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kesän aikana luetut kirjat

En oo oikein koskaan ollut mikään kova tyttö lukemaan, mutta haluaisin löytää aikaa lukemiselle ja opetella lukemaan kirjoja. Kesän aikana pääsin aika hyvin jutun juoneen kiinni ja sainkin muutaman kirjan luettua! Jes! Tyypille, joka on ehkä koko elämänsä aikana lukenut noin 30 kirjaa, tää neljä kirjaa yhteen kesään on aikamoinen saavutus. Vähän myös vielä haeskelen sitä, että millaisia kirjoja ylipäätään haluaisin lukea ja siksi nää kaikki kirjat edustavatkin aika eri genrejä. Vaikka kesästä onkin jo aikaa, niin aattelin vinkata, mitä on tullut luettua.

DSC_2478

Hyvin eletty

Siis tää oli aivan ihana kirja! Ihanaa kevyttä juttua ekologisuudesta, vastuullisuudesta, luonnollisuudesta ja niin edelleen. Tätä oli kiva lukea ja tää ois just hyvä sellainen elämäntapaopus, johon vois aina palata uudelleen ja uudelleen. Suosittelen jokaiselle luettavaksi, jos ette oo jo lukenut!

DSC_2475

Työrauha luokkaan

Yhden kirjan verran ammattikirjallisuutta tuli tankattua kesäloman aikana. Tosi jees kirja, jos työskentelee lasten kanssa! Ihan en ole aina saanut teoriaa toimimaan käytännössä (:-D), mutta kuitenkin monet hyvät jutut tästä kirjasta on jääneet tonne takaraivoon ja sieltä ne muistuu mieleen, kun tuleekin komennettua oppilaita sillä ei-niin-toivotulla tavalla. Monia hyviä käytännön vinkkejä!

DSC_2473

Valo jonka kadotimme

Ystävän suosittelemana luin tämän ja ihan tykkäsin kirjasta. Kirjaa oli miellyttävä lukea, vaikkei se mitenkään tiukasti mua saanutkaan otteeseensa. Kirja kuitenkin loppui niin, että olisin hirveästi halunnut tietää, että mitä sitten tapahtuu :-D Mukavaa, kevyttä luettavaa.

DSC_2592

Verta lumella 

Romantiikkapläjäyksen jälkeen päätin koittaa hieman erilaista kirjallisuutta. Tiedän tän kirjailijan olevan tosi suosittu omassa genressään ja siksi nappasin hetken mielijohteesta tämän kirjan mukaan kirjaston hyllystä. Kirja oli ihan jees, mutta ei tämäkään napannut sillain mukaansa, että musta olis heti Nesbø -fania tullut. Ehkä täytyy jossain kohtaa testata hänen jotain muuta teosta!

Heittäkää ihmeessä kirjasuosituksia, olis ihanaa jatkaa tätä lukuharrastusta näin syksyaikaankin! Kaikki genret passaa :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti