torstai 10. toukokuuta 2018

Lontoon reissupäiväkirja osa 2


DSC_0243

Maanantai
Maanantain agendana oli aloittaa Oxford Streetin valloitus ja aamupäivä kuluikin siinä nopeasti. Ei saatu koko katua edes läpikäytyä, kun pitikin jo lähteä kämpille freesautumaan iltaa varten, sillä tiedossa oli musikaali-ilta! Laittautumisen jälkeen käytiin ensin syömässä yhdessä vegebuffassa sekä herkuttelemassa suklaakakulla ennen kuin siirryttiin teatterille. Mentiin siis katsomaan Aladdin-musikaalia ja tää oli yks eniten odotettu juttu koko reissulta. Eikä turhaan! Siis oli niin upee, että menisin koska tahansa uudestaan. Aivan huippu. Erityisen hyvä maanantai siis.

DSC_0272

Tiistai
Tiistaina meillä oli aikainen herätys, sillä meillä oli aamiainen varattu Sky Gardenista yhdeksäksi (tästä paikasta omaa postausta tulossa myöhemmin!). Aamiaisen lomassa katseltiin yläilmoista Lontoon maisemia ja otettiin hyvä startti päivälle. Aamiaiselta lähdettiin täysin vatsoin jatkamaan Oxford Streetin koluamista, missä tietysti vierähti jälleen muutama tunti. Oxford Streetiltä lähdettiin tsekkaamaan Tower Bridge ja samalla käytiin sen lähistöllä olevassa The Anchor nimisessä pubissa syömässä legendaariset Fish & Chips -annokset. Sitten lähdettiinkin kämpille käymään, koska ei jaksettu raahata meidän ostoskasseja mukana ympäri Lontoota. Koska ei satanut ollenkaan niin päätettiin lähteä vielä illansuussa pyöräilemään ympäri Hyde Parkia. Hiukan haikeat fiilikset oli ilmassa, sillä tiedettiin, että seuraavana päivänä tarvii lähteä jo pois.

DSC_0244

Keskiviikko
Keskiviikkoaamu meni rauhassa syödessä ja pakkaillessa kämpillä. Aamupäiväksi lähdettiin kiertelemään vielä Notting Hillin kojuja ja ostamaan viimeiset tuliaiset mukaan. Käytiin syömässä maukkaat hampparit Patty & Bun -ruokapaikassa ja alettiin valmistautua lähtöön. Pian pitikin ensin suhailla metrolla bussiasemalle ja sieltä bussilla lentokentälle. Puolen yön aikaan oltiin jo takaisin kotisuomessa.

DSC_0278 Lontoo kuvia riittää kyllä vielä, että vaikka oonkin näin pähkinänkuoressa koko matkan jo kertoillutkin, niin tuun kyllä vielä tähän reissuun palaamaan! Oli muuten tosi vaikeeta näin pitkän ajan jälkeen alkaa miettiä, että mikäs päivä me nyt tehtiin mitäkin :-D Olis pitänyt kirjotella tää luonnoksiin jo aiemmin. Nyt mä pohdin, että lähdenkö ulos nauttimaan auringosta vai jaksaisinko vielä painaa joitakin kouluhommia kasaan... Vielä en voi sanoa, ettäkö oisin niissä voiton puolella, mutta kyllä tää tästä pikku hiljaa. Hyvä fiilis ainakin tällä hetkellä. Aurinkoista helatorstain jatkoa kaikille!

Ps. Kuvissa näkyy ehkä mun paras Lontoo-ostos, nimittäin tuo sadetakki! Se on kyllä sika kiva ja kerännytkin jo paljon kehuja, eikä muuten varmasti jää käyttöä vaille täällä meidän kotisuomessakaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti