perjantai 28. syyskuuta 2018

Eteisen lipastolle raikkaampi ilme

K A T E G O R I A : K O T I & S I S U S T U S

DSC_0284

Ennen
DSC_0008 Meidän eteisen lipasto on ollut oikeastaan aina se paikka, mihin kaikki tavarat kerääntyy. Kun tulee ovesta sisälle, on helppo vaan nakata kaikki kamat lipaston päälle. Sitä varten lipaston päällä olikin esimerkiksi mun virkkaama kori, johon sai viskattua lompakon, silmälasikotelon ynnä muuta kamaa nopeasti säilöön. Aloin kuitenkin kaivata seesteisempää lookkia lipastolle, joten siirsin kaiken irtokaman lipaston laatikoihin tai muualle asuntoon parempaan paikkaan. Sitten vain toteuttamaan miellyttävämpää ilmettä!

Jälkeen

DSC_0276 DSC_0270 DSC_0275 DSC_0283
Tämä ilmeen uudistus ei vaatinut kuin neljän euron panostuksen ja vähän vaivaa tavaroiden uudelleen järjestelemiseksi! Mun yks suosikki kynttiläsomisteista eli tämä suloinen norsuperhe löysi uuden kodin lipaston päältä (älkääkä kiinnittäkö liikaa huomiota tuohon kamalan ryppyiseen liinaan) ja myös porrastaulu löysi itselleen hyvän paikan tuosta lipaston yläpuolelta. Kun vielä keksisi siihen jonkun uuden kivan lausahduksen... Norsuperheen kaveriksi halusin jonkun kivan kukan ja Honkkarin valikoimasta mukaan lähti tuo kaunis, vaivaiset neljä euroa maksanut orkidea. Saa nähdä kuinka kauan se pysyy hengissä!

Oon kyllä tähän muutokseen tyytyväinen ja on kiva, kuin näin pienellä vaivalla saa kodista vähän eri näköisen. Nyt siirryn viikonlopun viettoon ja se kuluu niinkin hyvässä seurassa kuin oman siskoni kanssa! Janna tosissaan tulee Raumalle kyläilemään ja tiedossa on ainakin sulkapalloilua, herkuttelua, Vain elämää -kisakatsomoa ja lavatansseja. Varmasti huippu viikonloppu tulossa! Ihanaa viikonloppua myös ruudun sille puolen!

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Majakkalyhty pihan suunnannäyttäjäksi


IMG_1474 IMG_1477 IMG_1482
Tässä mun ja äitin yhteinen askarteluprojekti, joka koristaa nyt äitin etupihaa. Löydettiin tän majakkalyhdyn idea Taika -askartelulehdestä ja innostuttiin ideasta. Myöhemmin selvisi, että nää on vissiin jo ihan vanha juttu ja että ollaan aika myöhässä tän innostuksen kanssa, mutta eipä sillä mitään väliä ole. Käytiin Minimanista shoppailemassa kolme eri kokoista saviruukkua ja aurinkokennolamppu sekä bauhausista ostettiin suihkutettava lakka. Kotoa löytyi valmiiksi kalkkimaalia sekä liitutarrateippiä, joten noiden ostosten jälkeen päästiin hommiin. 

Maalattiin ruukut, leikattiin teipistä oikeat palat ja sahattiin aurinkokennolampusta varsi pois, jotta saatiin se kuumaliimattua majakan huipulle. Ruukut suihkuteltiin vielä lakalla, jotta maali pitäisi ulkona paremmin. Yksinkertaisten työvaiheiden jälkeen saatiin koottua majakka ja asetettua se paikalleen kukkapenkkiin pienen puun alle. 

Majakasta tuli super söpö ja oli kivaa viettää äidin kanssa yhteistä aikaa tän pikkuprojektin parissa. Harmi, ettei tästä tullut otettua kuvaa iltahämärällä, kun majakassa olisi ollut valo päällä!

torstai 20. syyskuuta 2018

15 x Jatka lausetta

IMG_1059 Viimeaikoina... Oon stressannut ihan liikaa päättöharjottelusta. Jollain tavalla ahdistaa jokainen tunti mitä menee pitämään, koska aina kuitenkin joku asia menee eri tavalla kuin oli ajatellut ja sitten on inhottavaa ottaa vastaan palautetta, kun jo tietää, ettei ollut niin hyvä, kuin haluaisi...

Seuraavaksi ajattelin... Syödä välipalaa ennen kuin lähden tanssikurssille! Jep, tiiviskurssi tuli käytyä ja sellainen palo jäi, että otin heti selvää Rauman tanssikursseista ja se olikin sitten menoa... :-)

En ymmärrä... Ihmisiä, jotka ummistavat kokonaan silmänsä ympäristön tän hetkiselle tilalle ja hokevat mantraa "ei yksi ihminen pysty kuitenkaan mitenkään vaikuttamaan."

Muistan ikuisesti... Sen hetken, kun sovittiin Viljamin kanssa, että aletaan seurustella. Se oli ihanaa, mutta samalla olin myös aika kauhuissani, koska en ollut ikinä ennen seurustellut, enkä yhtään tiennyt millaista se on! Haha.

En osaa päättää... Mitä teen ensi kesänä. Ei sitä nyt kai vielä tarvitsekaan päättää, mutta kovasti oon pohtinut, että viettäisikö perinteistä kesää Suomessa vai hakisiko kesätöihin ulkomaille... Muutenkin on tullut paljon mietittyä, mitä valmistumisen jälkeen oikein tapahtuu ja mitä haluaa tehdä, kun on kuitenkin kaikki ovet avoinna.

page Päivän paras juttu... Kun sai nukkua pitkään. Uskon myös, että illan tanssikurssi tulee oleen huippua.

Kaikista pahinta on... Kun tajuat, et asia mihin oot nähny vaivaa, on kadonnu taivaan tuuliin. Tältä musta tuntu silloin, kun mun edellisestä blogista vaan yhtäkkiä katos kaikki kuvat (tai siis photobucket ei enää näyttänyt niitä mun sivuilla ellen ois maksanu jotain ihan jäätäviä summia) ja viimesimpänä eilen kun meinasin muokata loppuun meidän reissuvideon Repovedeltä (siitä puuttu siis musat enää), niin totesin pitkän hakuprosessin päätteeks, että oon vissiin jossain vaiheessa poistanu ne videon pätkät tallentamatta niitä mihinkään. Se siitä reissuvideosta.

Jos saisin yhden toiveen, se olisi... Valmistuminen ajallaan ja hommien saaminen kasaan hyvissä ajoin, jotta pääsisi keväällä jo aikaisin töihin.

Minulla on pakkomielle... Katsoa aina jotain sarjaa tai vastaavaa samalla kun syön. Nyt oon alkanut katsoa enemmän youtube-videoita, koska ei viitsi aina alottaa uutta pitkää jaksoa katsomaan kun syön vaikka välipalaa :-D

Söin tänään... Kukkakaali-porkkana-kuskusia ja sellasta hyvää paneroitua kasvispihviä (aika hyvän annoksen sai kaapin jämäaineksista, kun ei millään jaksanut lähteä kauppaan).

IMG_1055 Tekisi mieli... Suklaata. As always.

Ärsyttävintä on... Kun monet jättää päivämäärämerkinnöistä sen viimeisen pisteen laittamatta. 20.9 on kaksikymmentä piste yhdeksän ja 20.9. on kahdeskymmenes yhdeksättä. Ettäs muistatte! :-D

Minusta on söpöä... Kun päästät lapsen suojatien yli ja sit hän heiluttaa iloisesti kiitokset.

Hävetti... Kun olin tavuttanut väärin taululle harkassa ja sain kuulla siitä jälkikäteen tuntia seuranneilta :-D Näitä sattuu!

Olenko ainoa, jonka mielestä... Mielummin syö sokerin sokerina, kuin ottaa tilalle makeutusaineita. Itse pidän makeutusaineita pahempana myrkkynä, kuin sokeria, joka tulee kuitenkin luonnosta.

Mitäs teidän torstaihin kuuluu? Meitsi ainakin oottaa jo viikonloppua aika kovaa, vaikkei mitään suunnitelmia olekaan. Onhan viikonloppu kuitenkin aina viikonloppu. Tsemppiä viikon viimeiseen arkipäivään ja hyvät viikonloput jokaiselle!

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Vegaaniset Snickers-palat


DSC_0211Snickers on ollut mun yks suosikki suklaista läpi elämän ja nää Snickersin makua huomattavasti muistuttavat makupalat on siksi olleet myös kovasti mun makuun. Kummitädiltäni oon joskus tämän ohjeen saanut ja näitä konvehteja on tehty niin jouluksi kuin mun YO-juhlan kahvipöytäänkin. Tällä kertaa tein näitä siskon synttärijuhliin ja ennen kuin aloin tehdä näitä, niin tajusin, et hei, näähän sattuu olemaan myös vegaanisia! Ihan noin vaan muuttamatta yhtäkään ainesosaa toiseen versioon. Ja se jos mikä oli kiva oivallus. Nää on nimittäin ihan super hyviä ja voin väittää, että kaikki ketkä tykkäävät maapähkinöiden ja suklaan yhdistelmästä, niin tykkää näistä! Ja mikä parasta, on näiden valmistaminen suht yksinkertainen ja nopea prosessi. Alla ohje näihin suussa sulaviin makupaloihin!

DSC_0215
Snickers-palat
n. 30-40 palaa 

Ainekset:
170g maapähkinävoita
2 dl vaaleaa siirappia
1 dl sokeria
9 dl riisimuroja
175g tummaa suklaata

Valmistus:
1. Sekoita maapähkinävoi, siirappi ja sokeri suuressa kattilassa. Kiehauta, kunnes sokeri on sulanut, ja sekoita.
2. Lisää riisimurot seokseen ja sekoita. 
3. Kaada massa suorakulmion malliseen vuokaan ja tasoita.
4. Sulata suklaa ja kaada se massan päälle. Levitä tasaisesti.
5. Anna suklaan jähmettyä huoneenlämmössä. Leikkaa tämän jälkeen paloiksi. 
6. Nosta palat jääkaappiin kovettumaan. 

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

10 keinoa vähentää muovijätettä

K A T E G O R I A : E K O L O G I S U U S & E E T T I S Y Y S

waste-1741127_960_720

1. Älä ota muovipussia. Hedelmät ja vihannekset kannan yleensä kaupasta kotiin irtonaisina tai jos mukaan lähtee kaupasta jotain suttaavaa (esim. multaisia perunoita), niin laitan ne biopussiin. Kestopussit on tosi kätevät, jos ostaa kerralla isoja määriä eikä halua niiden kulkevan valtoimenaan muiden ostosten seassa. Kangaskassi tai kestokassi aina mukaan kauppareissulle ja kannattaa myös muistaa se shoppailureissulle lähtiessä, niin ei tarvitse sielläkään turhaan ostaa muovipussia uusille rytkyille. 

2. Vaihda käyttöesineet ekologisempiin materiaaleihin. Esimerkiksi hammasharja on helppo vaihtaa biohajoavaan ja myös tiski- ja hiusharjat saa nykyään ostettua puisina. On kuitenkin syytä muistaa, että toimivia muovisia esineitä ei kannata heittää tietenkään roskiin, vaan vasta edellisen esineen mennessä rikki voi seuraavaa ostaessa pohtia ympäristöystävällisempää vaihtoehtoa. Esimerkiksi monet keittiövälineet saa joko puisina, metallisina tai lasisina muovisen sijaan. 

3. Osta saippua täyttöpusseissa. Pumppupulloihin on käytetty todella paljon muovia, joten kannattaa ostaa itseään miellyttävät pumppupullot keittiöön ja vessaan ja sitten täyttää niitä täyttöpusseista (joihin on käytetty vähemmän muovia), kuin että ostaisi joka kerta uuden pumppupullon. Paras vaihtoehto tietysti olisi käyttää paperiin tai pahviin pakattuja palasaippuoita, joista ei jää yhtään muovijätettä.

  garbage-2729608_960_720

4. Älä osta kosmetiikkaa, jossa on mikromuovia. Mikromuovia löytyy kosmetiikassa usein esimerkiksi hammastahnoista ja kuorintavoiteista ja nämä inhottavat pienet muovinpalaset päätyvät suodattimien läpi vesistöihin, mikä on tietysti haitaksi vedessä eläville eliöille. Mikromuovia sisältävän tuotteen tunnistaa siitä, jos tuoteselosteessa on mainittu jokin näistä yleisimmin käytetyistä muoveista: polyesteri, polyetyleenit tai polypropyleeni. Apuna voi käyttää myös CosmEthics-sovellusta, jolla on helppo tarkistaa löytyykö tuotteesta muovia. 

5. Välttele kerttiksiä. Jätä Hesburgerissa pilli ja kansi ottamatta ja jos välttämättä tarvitset kertakäyttöastioita, niin niitäkin löytyy nykyään hyvin myös biohajoavina! 

6. Unohda pakastepussit ja elmukelmu. Sitä varten pakaste- ja eväsrasiat on tehty, että niitä voidaan käyttää monta kertaa uudestaan. Elmukelmua en edes muista milloin olisin viimeksi käyttänyt, sillä laitan esimerkiksi ylijäämäruuan vain suoraan paistinpannussa/kattilassa jääkaappiin ja aina ne ovat pysyneet hyvinä ainakin pari päivää. Täysi turhake siis. 

7. Suosi säästöpakkauksia. Esimerkiksi jogurtti kannattaa ostaa isossa säästöpakkauksessa (ja mieluiten tietysti pahvisessa sellaisessa), kuin ostaa monia pieniä pakkauksia.

  garbage-2369821_960_720 

8. Pakkaa eväät kestäviin rasioihin. Vältä eineksiä eväänä, sillä niistä tulee paljon enemmän muovijätettä, kuin jos tekee ison satsin ruokaa ja pakkaa siitä itselleen rasioihin pariksi päiväksi eväät. Itse olen ennen ottanut eväsleivän pakastepussissa mukaan, mutta nykyään joko säästän tyhjät leipäpussit eväspusseiksi tai pistän leivän pieneen eväsrasiaan. 

9. Suosi tuotteita, joissa on käytetty vähemmän muovia. Osta siis aina mielummin tuote, joka on pakattu pahviin, metalliin tai lasiin. Esimerkiksi leipä paistopisteeltä paperipussiin tai hillopurkki ennemmin lasisena kuin muovisena. Keksihyllyllä voit katsoa onko keksit pakattu pahviin, jonka sisällä on vain ohut muovikääre, vai onko keksit muovisessa "rasiassa" pakattuna vielä toiseen muoviin. Suklaata valitessa voi miettiä, ottaako Maraboun muovikääreisen suklaalevyn vai Fazerin paperiin ja alumiinikuoreen pakatun version. 

10. Kierrätä muovit. Tämä on jopa näistä kaikista kohdista ehkä tärkein. Kaikkea muovia ei voi välttää, mutta suurimman osan voi vastuullisesti kierrättää, jolloin se päätyy uudelleen käyttöön. Netistä voit etsiä sinua lähimmän muovin kierrätyspisteen, mikäli et tiedä mistä sellainen löytyy! 

Mitä pieniä tekoja sä teet arjessa ympäristön hyväksi? 

 Kuvat Pixabayn kuvapankista.

maanantai 10. syyskuuta 2018

Puutarhajuhlia ja päättöharjottelua

DSC_0150 page DSC_0035 page2
Viimeisimmät kuulumiset:
  • Viime viikolla järkättiin lukuvuoden aloituspippaloita eli meidän ainejärjestö Lokillan puutarhajuhlia (mistä nämä kuvatkin siis on). Rentoa fiilistelyä, kakkubuffetia ja livemusiikkia. Oikeen kivat juhlat saatiin aikaseksi ja sääkin suosi. Puutarhajuhlat on ollut koko opiskeluiden ajan yks mun lemppari tapahtumista ja oli kiva päästä tänä vuonna itse järkkäämään ja kuvailemaan illan meininkiä. 
  • Viimeinen yliopistovuosi on nyt polkaistu käyntiin. Kauheesti haluaisin jo työelämään, mutta kyllä se myös jännittää. Pelottavaa jättää tutut opiskeluympyrät taakse ja lähteä kohti tuntematonta. Mutta toisaalta oon jo niin valmis elämässä seuraavaan vaiheeseen ja uusiin haasteisiin. 
  • Syksy aloitettiin päättöharjottelulla, joka alkoikin aika nopealla aikataululla. Huomenna mulla on jo ensimmäinen opetettava tunti, joten viime viikon sai väkästellä jakso- ja tuntisuunnitelmia. Aika paljon jännittää, että miten harkka tulee menemään, koska viime harkasta jäi vähän tahmee fiilis. Ärsyttää, kun ei osaa olla vielä niin hyvä opettaja, kuin haluais. 
  • Lukukauden alun kunniaks päätin myös freesata omaa ulkonäköä leikkauttamalla hiuksista kiitettävän määrän pituutta pois. Olin ekaa kertaa ammattikoululla parturi-kampaaja-opiskelijoiden käsittelyssä ja oon kyllä tosi tyytyväinen saamaani palveluun. Positiivista näin opiskelijana on myös säästää pitkä penni palvelusta, joka ammattilaisella maksaisi ainakin kaksin- tai kolminkertaisesti (terveisin "en oo raaskinut käydä kampaajalla kolmeen vuoteen"). Tykkään tästä lyhkäsestä tukasta tällä hetkellä tosi paljon!
  • Olin eilen tanssikurssilla ja se oli ihan super hauskaa! Tää tiiviskurssi koostuu kahdesta kolmen tunnin setistä, missä opetellaan alkeet fuskuun ja buggiin. Innolla odotan jo ensi sunnuntaita! Tanssiminen on vaan niin kivaa ja toivottavasti tän kurssin myötä uskaltautuisin sinne oikeallekin tanssiparketille... 
  • Viimeinen vuosi opiskeluja on aiheuttanut tälle haaveilijalle sen, että alan jo kuumeisesti miettiä, että mitäs tän jälkeen. Viime aikoina mut on siis löytänyt usein selailemasta milloin asuntoja ja milloin uutta autoa... Haaveilusta saa kumman paljon hyvää mieltä ja puhtia puurtamiseen! 
Energistä maanantaita jokaiselle! Millä mielin sun viikko on lähtenyt käyntiin?

maanantai 3. syyskuuta 2018

8 syytä käydä kansallispuistoissa


GOPR0326
1. Luonnossa olo vähentää stressiä, alentaa verenpainetta ja rauhoittaa mieltä. Varsinkin kaupungissa asuvien ihmisten olisi hyvä käydä vapaa-ajallaan luonnossa, koska se tekee hyvää sekä keholle että mielelle. Tähän tarkoitukseen käy hyvin vaikkapa lähimetsä, mutta mikseipä sitä välillä lähtisi oikein kansallispuistoon vähän pidemmälle kävelylenkille.

GOPR0205
2. Kansallispuistoissa pääsee näkemään monenlaisia maisemia. Metsää, suota, kallioita, järviä, merta. Vaikka itse oon kiertänyt vasta Etelä-Suomen kansallispuistoja, pääsee jo niissäkin näkemään monta erilaista maastoa. Yhdenkin lenkin aikana maasto voi vaihdella todella paljon ja se tekee kävelystä mieluisaa. Innolla odotan, että joskus pääsen pohjoisen maisemiin, mikä tuo varmasti vielä ihan uuden ulottuvuuden jo nähtyjen maisemien rinnalle.


GOPR0317
3. Sanomattakin selvää, että metsässä liikkuminen on hyvää liikuntaa. Metsän pehmeä maa on jalalle mukavampi kuin kova asfaltti ja kivet ja juurakot tuovat liikkumiseen haastetta, mikä kehittää motoriikkaa. Kapeilla pitkospuilla kulkeminen taas vaatii tasapainoa. Metsässä kävelytahti on usein normaalia hitaampaa, mutta vaihteleva maasto pitää huolen siitä, että varmasti jaloissa tuntuu - ainakin kun valitsee itselleen sopivan pitkän lenkin. Ja vielä kun valitsee reitin, jonka varrelta löytyy kuvan mukainen vedettävä lossi, niin tulee treenattua kädetkin samalla! Toki liikuntaa voi harrastaa kansallispuistoissa myös esimerkiksi meloen tai hiihtäen. 

GOPR0319
4. Ruoka maistuu aina paremmalta ulkona. Mulle retket on lähes aina eväsretkiä. Luonnossa ruoka maistuu tavallista paremmalle ja varsinkin rakastan nuotiolla tehtyä ruokaa, kun voi haistaa savun ja kuulla puiden rätinän. Toki myös retkikeittimellä tehty ruoka on tosi jees eikä herkkuja sovi unohtaa pakata mukaan. 

GOPR0221
5. Luonnossa liikkuminen on halpaa. Toki hienoihin retkeilyvarusteisiin saa kulumaan rahaa just niin paljon kuin tahtoo, mutta aika vähälläkin pärjää. Varsinkin kun alottaa päiväreissuista. Varusteiden lisäksi rahaa menee tietysti bensoihin, ellei kansallispuistoa satu omalta kylältä löytymään, mutta onneksi kansallispuistoja löytyy hyvin ympäri Suomea, joten paikan voi valita oman budjetin ja ajan rajoissa. 

GOPR0218
6. Kansallispuistoissa retkeily on helppoa. Netistä löytyy todella hyvin tietoa kansallispuistojen eri reiteistä, palveluista sekä miten sinne pääsee. Tulentekopaikoilta löytyy puut valmiina ja huussejakin on yleensä muutamia matkan varrella. Pidemmillä reissuilla myös kaivot ovat todella tärkeä etu. Kansallispuistoja huolletaan, joten reitit ovat pääosin todella hyvässä kunnossa ja niitä on mieluisaa kulkea. 

GOPR0294
7. Lähdit luontoon kenen kanssa tahansa, on se laatuaikaa. Joko laatuaikaa itsesi kanssa, puolison kanssa, kaveriporukan kanssa tai vaikkapa perheen kanssa. Ja mikä parasta - luonnossa tulee harvemmin kaivettua sitä kännykkää esille vaan ollaan oikeasti läsnä toisten seurassa. Toki kuvia tulee ehkä nappailtua matkalla, mutta nekin onneksi voi halutessaan päivittää someen jälkikäteen eikä somessa tarvitse roikkua reaaliajassa. Kun on hyvä seura, ei voi retkestäkään kovin kehno tulla. 
GOPR0288
8. Matkailu kotimaassa on tietenkin myös ekologista. Toki bensaa kuluu ajamiseen, mutta kyllä se aina lentämisen voittaa! Joihinkin kansallispuistoihin on myös mahdollista päästä julkisilla.

Kuvat Selkämeren ja Teijon kansallispuistoista eli kahdelta viimeisimmältä reissulta. Näiden lisäksi on tullut nähtyä Helvetinjärven, Repoveden, Päijänteen, Kurjenrahkan sekä Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoissa. Seitsemän siis käytynä ja niin hurahtanut olen, että varmasti aion kaikki 40 vielä elämäni aikana käydä! Löytyykö täältä muita innokkaita retkeilijöitä? :-) Olisiko jotain vielä lisätä tähän listaan? Jos haluat nähdä lisää reissukuvia, niin pistä instagramin puolella seurantaan @pauliinanmatkassa.