lauantai 31. maaliskuuta 2018

Kuukauden kasvisruoka: Tofukasviskastike


DSC_0640 DSC_0646

Tofukasviskastike

Ainekset:
250g maustamatonta tofua
½ parsakaali
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
200g paseerattua tomaattia
1 prk Aito Kaslink Sipuli-kaurakermaa
mausteita (esim. grillimauste, pippuri, basilika)
(mustapapuja)

Valmistus:
1. Pilko sipuli, kesäkurpitsa, parsakaali ja tofu valmiiksi paloiksi.
2. Kuullota sipuli öljyssä ja lisää kasvikset ja tofu myös pannulle lämmittelemään.
3. Kun kasvikset ja tofu ovat saaneet vähän väriä pintaan, lisää paseerattu tomaatti ja kaurakerma ja anna hautua jonkin aikaa.
4. Kun kastike vaikuttaa hyvältä, lisää vielä oman maun mukaan mausteita ja kastike on valmis. Tarjoa pastan kanssa. Viimeksi heitin päälle vielä kourallisen mustapapuja, mutta nyt mulla ei niitä ollut kun tätä ruokaa tehtiin.

Tässä helppo arkiruoka, joka on ainakin meille maistunut! Kastikkeesta tulee kivan makea ja siihenhän voi tietysti soveltaa vaikka mitä kasviksia mukaan. Tästä on myös helppoa tehdä isompi satsi lisäämällä vaikka enemmän kasviksia ja laittamalla paseerattua tomaattia vähän enemmän. Nämäkin määrät oli hiukan päästä heitettyjä, sillä aineksia tulee lisättyä vähän fiiliksen mukaan. Tosi jees arkiruoka, jonka hinta pysyy myös todella kohtuullisena.  

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Maaliskuun soundtrack

K A T E G O R I A : M U S I I K K I & T V

DSC_0610
José Gonzáles - Stay Alive // Vance Joy - Lay It On Me // Freedom Fry - Shaky Ground // Yoke Lore - Goodpain // Ruel - Don't Tell Me // Imagine Dragons - Next to Me // Kings of Leon - Waste a Moment

Tässä biisejä, jotka on viimeisimpänä soinu kuulokkeissa. Ihanaa, kun on kevät ja aamuisin aurinko herättää loistaen kaihtimien välistä. Vaikka kevät tuntuu ihanalta, niin se on myös täynnä kiirettä, minkä takia tännekään ei tuu kerettyä niin usein kun haluais. Monta deadlinea painaa päälle ja kesätyötkin kolkuttelee uhkaavasti jo oven takana. No onneks tässä on myös kivoja juttuja tulossa, kuten huomenna alkava pääsiäisloma sekä reilun viikon päästä lähtö keväiseen Lontooseen. Pieniä irtiottoja siis kiireen ja arjen keskelle. Nyt taidan mennä hieman laittautumaan, sillä tänään ois vielä tarkoitus mennä katsomaan Speksiä eli meidän yliopiston improteatteria! Viime vuosina ne on olleet tosi viihdyttäviä, toivottavasti nytkin. 

Oikein rentouttavaa ja aurinkoista pian alkavaa pääsiäislomaa jokaiselle! 

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Pakkaspäivän palmikkopipo

DSC_0624 DSC_0634Vaikka aurinko jo kovasti paistelee kevään merkiksi, niin on asteet silti pysyneet aika visusti pakkasen puolella (paitsi eilen oli lämmintä ja luntakin suli aika reippaasti pois!). Ei siis vielä parane jättää pipoa kotiin, vaikka siltä saattais tuntuakin ikkunasta ulos katsellessa. Tän muhkean palmikkopipon tein kummitytölle ja ohjeesta kiitokset menee Anana-blogille (click!). Muuten tein  pipon ohjeen mukaan, paitsi ohjeen vastaisesti tein koko työn samoilla vitosen sukkapuikoilla, eri kokoisten pyöröpuikkojen sijaan. Lankana mulla toimi tuo kaunis luonnonvalkoinen Isoveli. Oikein nättihän siitä tuli ja toivottavasti sille tulee käyttöä - jos ei nyt keväällä enää kauheasti niin sitten taas ensi talvena. Tosi helppo työ aloittelevallekin neulojalle :-)

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Uutta kotona: Letterboard

K A T E G O R I A : K O T I & S I S U S T U S

DSC_0580 DSC_0587 page Aikaisemmin blogin puolella jo haaveilinkin letterboardista, mutta en ollut raaskinut sellaista hommata suhteellisen korkeiden hintojen takia. Jyskin mainoslehtisestä kuitenkin bongasin näiden olevan alessa ja hinta oli siinä vain 12 euron verran. Heti menin netistä katsomaan, että löytyykö näitä Rauman liikkeestä, mutta eipä tietenkään. Silmään osui kuitenkin, että Nokian liikkeessä näitä olis vielä useempia, joten pistinkin anopille viestiä (joka siinä lähistöllä asustelee), että viitsiskö hän tehdä palveluksen ja hakea mulle yhden. Ja niin hän tiestysti parhaana anoppina teki! Nyt siis olen onnellinen kirjaintaulun omistaja. Mielikuvitus ei tosin heti riittänyt keksimään tuon hienompaa fraasia siihen kirjoitettavaksi, mutta eiköhän tuo ole ihan hyvä tän parisen viikkoa. Taulu on myös vasta hakemassa paikkaansa, enkä oo keksinyt mihin se sopisi parhaiten, mutta toistaiseksi se on nojaillut tuossa ruokapöydän päässä.

Löytyykö sun kodista letterboardia? Mihin oot sen sijoittanut? Entä mitä tekstejä sulla on siinä ollut? :-)

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Vegaaninen mustikkapiirakka

K A T E G O R I A : R U O K A & L E I P O M I N E N 

DSC_0404

Ainekset:

150 g maidotonta margariinia
2 dl sokeria
1 prk Kaslinkin maustamatonta kauravälipalaa
2,5 dl kauramaitoa
5 dl vehnäjauhoa
5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
mustikoita

DSC_0398

Valmistus: 

1. Vaahdota rasva ja sokeri.
2. Vatkaa sekaan kauravälipala. 
3. Sekoita kuivat aineet keskenään. 
4. Lisää seokseen vuorotellen kauramaitoa ja jauhoseosta. 
5. Kaada taikina pellille ja lisää päälle mustikat sekä hieman sokeria.
6. Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia. 


Löysin tämän ohjeen alunperin Kokatessa roiskuu -blogista (click!) ja muokkasin sitä hieman. Piirakasta tuli kyllä ihanan makuinen! Pääsin vihdoin hyödyntämään viime kesänä itse poimimiani mustikoita. Täysin vegaaninen setti tästä ei tullut, sillä vaniljavaahto oli toistaiseksi vielä sitä perinteistä Floraa. Haluaisin kyllä kovasti testata esimerkiksi Oatlyn kauraversiota. Tää oli kyllä todella helppo ohje, kiitokset siitä alkuperäiselle tekijälle! Varmasti teen toistekin. 

torstai 15. maaliskuuta 2018

3 salaista haavetta

Oon aiemmin blogissani (tai en oo itseasiassa varma oonko tässä blogissa, mutta ainakin vanhassa blogissa) kertonut monia haaveitani liittyen matkusteluun, perheen perustamiseen, häihin ja mitä näitä nyt on. Aattelin kuitenkin tehdä nyt postauksen mun kolmesta "salaisesta" haaveesta. Nää ei suinkaan oo niin suuria haaveita kuin esimerkiksi nuo edellä mainitut enkä mitenkään tavoitteellisesti yritä täyttää näitä haaveita, mutta ne on sellaista leikittelyä mielessä, että ehkä sitten joskus mahdollisesti. Tässä mun kolme salaista haavetta:

DSC_0465 Kirjoittaa kirja. Oon pitkään hieman salaa haaveillut siitä, että joskus kirjoittaisin kirjan. Oishan se nyt siistiä olla kirja, minkä kannessa ois oma nimi! Ja ei, gradu ei nyt kelpaa tähän, vaikka senkin toki joskus toivoisin päätyvän kansiin... En lue juurikaan ja en edes muista milloin oisin viimeksi jonkun romaanin lukenut, joten jossen saa romaaneja edes luettua niin tuskin saan sellaista kirjoitettua. Mutta ehkä oon vielä joskus niin taitava, että voin tehdä vaikka jonkun käsityökirjan tai matkustan Lontooseen niin monta kertaa, että voin kirjottaa siitä matkaoppaan. Saa nähdä!

DSC_0457 Ohjata jumppaa. Kuulostaapa hölmöltä haaveelta, mutta totta se on. Niin kauan kun oon ite käynyt jumpalla, oon aatellut, että olisi joskus kivaa itsekin ohjata. Mulle jumpassa on tärkeintä musiikki ja rytmi. Usein, jos kuulen vaikka radiosta jonkun hyvän biisin, niin ajattelen, että tää sopis jumpalle vaikkapa kyykkybiisiksi tai hei tähän vois tehä niitä ja noita vatsaliikkeitä. Oon joskus tehnyt kotiinkin jumppaohjelmia itselleni! :-D Musta niiden "koreografioiden" tekeminen on kivaa. Tää on näistä haaveista realistisin ja ehkä tää vois toteutuakin joskus valmistumisen jälkeen, jos innostusta (ja kuntoa) silloin vielä riittää.

page
Perustaa yritys. Jotenkin mua on aina kutkuttanut ajatus oman yrityksen omistamisesta. Tai omalla toiminimellä työskentelystä. Saisi olla oman työnsä herra ja tehdä niin kuin huvittaa ja mikä itsestä hyvältä tuntuu. Yrityksen pitäminen kuitenkin vaikuttaa hurjan vaikealta, monimutkaiselta ja riskialttiilta eikä unelmani valmistua luokanopettajaksi ole kadonnut mihinkään. Mutta ehkä joskus kahdenkymmenen vuoden päästä, kun lasten kiljunta ja riehuminen tulee korvista ulos, niin voin kaivaa tän haaveen takaisin esille :-D Kuin siisti ois vaikka joku söpö kahvila, jonka kyljessä vois myydä jotain kivaa sisustuskamaa tai käsitöitä? Tai ehkä joskus keksin itselleni jonkun kivan sivutoimisen työn opehommien kylkeen. Who knows.

Onks sulla jotain tällasia "salaisia" haaveita, jotka ois joskus siistiä toteuttaa, vaikkei se kovin todennäköiseltä tuntuiskaan? :-) Entä mitä kuuluu sun suurimpiin haaveisiin?

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Luonnonkosmetiikkakokeilussa: Zuiin kulmakynä


DSC_0612 DSC_0620 page2 DSC_0604 Mikä? Zuii Organic Eyebrow Definer sävyssä Taupe
Mistä? Itse ostin Ruohonjuuresta, saa tilattua myös netistä.
Paljonko maksaa? 23,95€ (netistä saa hieman halvemmalla)
Oma arvio tuotteelle? 4/5

Oon nyt käyttänyt tätä kulmakynää reilun kuukauden ajan ja olen ollut kyllä tyytyväinen. Mä oon siis tosi amatöörimeikkaaja ja varsinkin kulmien laittaminen on aina ollut mulle murheen kryyni. Erilaisten tuotteiden testaamisen jälkeen olen todennut kulmakynät itselleni helpoimmiksi käyttää erilaisten puuterimaisten tai voidemaisten tuotteiden sijaan. Tässä Zuiin kynässä viistopäinen muotoilu vaati aluksi totuttelua, mutta nyt olen jo tullut sen kanssa sujuiksi. Mielestäni saan tällä ihan hyvää jälkeä aikaan ja tämä on ollut mun tarpeilleni sopiva tuote. Kulmakynä on tosi riittoisa ainakin aiemmin käyttämääni Maybellinen kynään verrattuna ja tuntuu, ettei siitä vielä olisi kulunut juuri mitään. Hinnalle saa siis vastinetta! Suosittelen kyllä ja aion ostaa mitä todennäköisimmin saman tuotteen uudestaan (ellei tule jotain uutta houkuttelevaa vastaavaa tuotetta vastaan). Ainoa miinus tulee siitä, ettei kynässä ole itsessään harjaa, vaan se täytyy omistaa erikseen. 

Onks sulla ollut käytössä tämä kulmakynä? Vai onko sulla jokin toinen vakkari kulmatuote käytössä? Oisko jotain muita Zuiin tuotteita mitä voisit lämpimästi suositella? 

perjantai 9. maaliskuuta 2018

5 toivetta tulevalle Lontoon matkalle


DSC_0630 DSC_0631 DSC_0639
Kahdeksan vuotta sitten tein ekan ulkomaanmatkani parhaan ystävän seurassa ja koska meillä tulee tänä keväänä 10 vuotta ystävyyttä täyteen, niin päätettiin tehdä uusi reissu samoihin maisemiin!  Alle kuukauden päästä onkin jo lähtö, ompas aika mennyt nopeesti! Samalla kun oon haaveillut tulevasta matkasta, niin on tullut selailtua myös viime matkan kuvia ja voi vitsi, mitä pieniä teini-ikäsiä me ollaankaan! Digitaalisena en oo tahtonut löytää meiän reissukuvia mistään, mutta onneksi tuli silloin teetettyä kuvia ja pistettyä albumiin. Pistin myös merkille, että noin puolet albumista on tyhjillään, joten tilaa riittää myös uusille muistoille!

Koska Lontoossa on kertaalleen käyty, niin tietysti ne kuuluisimmat nähtävyydet tuli kierreltyä jo silloin. Toki varmasti nytkin käydään ihastelemassa Big Beniä ja Tower Bridgeä, mutta ei ole enää syytä käyttää aikaa jonotteluun esimerkiksi London Eyehin tai Madame Tussaudsiin. Lontoossa kyllä riittää tekemistä ja halusinkin listata muutaman jutun, mitä tällä matkalla haluaisin Lontoossa tehdä ja kokea.

page DSC_0633

Lontoossa haluaisin:

 Nähdä musikaalin West Endillä. Ja ellei nyt ihan mokata tätä hommaa täysin, niin tää pitäisi kyllä toteutua! Liput Aladdiniin nimittäin on jo hankittu. 

 Shoppailla Oxford Streetillä. Tää tuli toki koettua jo ekallakin kerralla, mutta ei sitä voi jättää nytkään tekemättä! Varsinkin Primarkiin ootan jo kovasti pääseväni pitkästä aikaa. 

 Käydä paikallisessa pubissa syömässä fish & chipsejä. Nettiä surffatessa huomasin, että Lontoo-vinkkien kohdalla kehuttiin paljon paikallisia pubeja. Noh, mitään kaljan kittaajia me ei olla, mutta koska legendaariset fish & chipsit jäi viime kerralla kokeilematta, niin josko niitä kävis maistelemassa sit jossain tunnelmallisessa pubissa!

 Pyöräillä puistossa. Mä todella toivon, että kevät on kerennyt Lontooseen ennen meitä ja oliskin ihana viettää jokin aurinkoinen päivä fillaroiden jossain puistossa piknik-eväiden kera ja ihastellen kevään ensimmäisiä kukkia ja vehreää nurtsia. 

 Käydä ihastelemassa Notting Hillin värikkäitä taloja. Notting Hilliin ei eksytty viimeksi ollenkaan, joten nyt täytyy korjata tämä asia. Kävin kirjastosta lainaamassa nimikkoleffankin viikonlopulle, että voin aloittaa jo hypettämisen! 

Hoi Lontoossa käyneet, oisko teillä jotain muita hyviä matkavinkkejä heittää? :-) Tai kenties jotain rafla- tai kahvilasuosituksia? Noiden kohtien lisäksi Natural History Museum kiinnostelis mua jonkin verran, vaikken ookaan mikään museotyyppi. Onko käymisen arvoinen paikka? Kaikki vinkit otetaan ilomielin vastaan!

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Köyhän miehen hiihtoloma

Tai sanotaanko opiskelijan hiihtoloma. Sellaista ei nimittäin ole, joten piti sitten ite järkätä sellainen. Mun hiihtoloma minikoossa oli siis pidennetty viikonloppu eli pidin vielä eilisen vapaata kaikista kouluhommista ja velvollisuuksista. Vietettiin viikonloppua Vesilahdessa ja tehtiin kaikkia kivoja juttuja, mitkä oikeesti vei lomafiilikseen vaikkei mitään varsinaista lomaa ollutkaan.

hiihtoloma Hiihtoloman parhaat:

- Hiihtolenkki! Tää, jos joku teki fiiliksen hiihtolomasta. Pikkusisko pisti viime viikolla viestiä, että lähetäänkö viikonloppuna hiihtämään ja toki innostuin ajatuksesta vaikka pari vuotta taas vierähtänyt viimesimmästä sivakoinnista. Upee ilma, suksi luisti muttei lipsunut ja oli kyl tosi hauskaa. Ihan innostuin pitkästä aikaa hiihtämisestä.

Töhnä- ja Kindermunat. Kaksi kumpaistakin. Töhnämunaa maistoin ekaa kertaa ja Kinderit onkin tietty all time favoritteja. Pieni varaslähtö pääsiäiseen on ihan ok, ainakin jos kyse on suklaamunista!

- Maukas aamupala ja matkasuunnittelu. Lauran luona nautittiin lauantaiaamuna vähän parempaa aamupalaa ja suunniteltiin samalla jo kuukauden päässä häämöttävää Lontoon matkaa! Varattiin mm. liput Aladdin-musikaaliin ja oon pikkusen täpinöissäni! Tulee kyllä huippu reissu. Nyt vaan toivotaan, että kelit suosii ja päästään nauttimaan Lontoon aurinkoisesta keväästä. 

- Matkahaaveilua. Myös pikkusiskon kanssa ollaan puhuttu yhteisestä reissusta syksylle ja tuli viikonloppuna vähän vaihdettua ajatuksia siitä, mitä se matka vois pitää sisällään... Toivon sydämeni pohjasta, et meiän matkahaaveilut toteutuu ja päästään tekemään upee reissu syksyllä kahdestaan.

- Sukulaisten treffaaminen. Onneksi viikonloppuna kerkesin näkemään myös iskää, mummua, kummitätiä ja kummityttöä ja vaihtamaan heidänkin kanssa kuulumisia.  

- Oscar-gaala. Itseasiassa sunnuntaina vasta huomasin, että hetkonen, Oscarithan tulee ensi yönä! Kertaakaan en oo vielä uhrautunut yöllä heräämään gaalahumuun ja nytkin säästin sen maanantai-illan uusintaan. Yksikään voitto ei onneksi paljastunut mulle etukäteen. Ehdolla olevista leffoista olin nähnyt Dunkirkin ja Call Me by Your Name ja molemmat saivatkin joitakin pystejä, jee! Mekoista eniten ihastutti Jane The Virginin päänäyttelijän Gina Rodriguezin kimalleunelma (click!). Myös Zendayan mekko oli upea (click!). Katsoko joku teistä Oscareita? Menikö pystit oikeisiin osoitteisiin? Kuka oli gaalan viehättävin vieras? 

Energistä ja aurinkoista maaliskuun ensimmäistä viikkoa jokaiselle!