sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Reissukuvia ja kuluneen viikon tunneskaala


DSC_0008
Lontoosta on palattu takaisin tuttuun kotisuomeen ja nyt vihdoin kerkiän tulla myös vähän päivittelemään jotain reissuun liittyen! En kuitenkaan lähde vielä mitään varsinaisia matkakertomuksia rustaamaan, vaan eka kerron vähän tän viikon kuulumisia reissukuvien kera. Bongasin tän tyyppisen postauksen Sonjan blogista ja aattelin, että olis hauska kertoa vietetystä viikosta tunteiden kautta, sillä jos jonkin moista tunnetta on tullut läpikäytyä tälläkin viikolla. Mutta ei muuta kuin asiaan! 

Tällä viikolla tunsin...

page DSC_0001
Onnellisuutta... Siitä, että sain alkuviikon viettää aivan ihanassa kaupungissa hyvän ystävän kanssa ja päästiin kokemaan ja tekemään kaikkea kivaa. Ihan huippu reissu, jota ajatellessa hymy nousee korviin.

Haikeutta... Kun keskiviikkona piti pakata kimpsut ja kampsut ja palata takaisin Suomeen tavallisen arjen keskelle. Lontoo on ehdottomasti kaupunki, jossa olisin viihtynyt helposti pidempäänkin.

Kiitollisuutta... Siitä, että multa löytyy ihan paras ystävä, jonka kanssa tällaisen matkan tekeminen oli helppoa ja hauskaa. Ei varmasti jää meidän viimeiseksi yhteiseksi matkaksi! 

Ahdistusta... Koska reissun takia menetettyjen arkipäivien jälkeen tekemättömien kouluhommien määrä tuntui entistäkin suuremmalta ja tuntui, että aika loppuu kesken enkä millään kerkiä tekemään kaikkea. Toisaalta reissusta sai uutta energiaa hoitaa loppukevät kunnialla purkkiin, joten en kauaksi aikaa jäänyt harmittelemaan hommissa jälkeen jäämistä, vaan aloin heti tarmokkaasti lyhentämään to do -listaa!

DSC_0011 page2
Innostusta... Sillä aina reissusta tullessa on parasta ruveta miettimään tulevia reissuja. Oon mietiskellyt pikkusiskon kanssa suunnitteilla olevaa matkaa syksylle sekä yhden kaverin kanssa jutustelun jälkeen innostuin ajatuksesta lähteä kesällä kotimaan matkailulle. En oo hirveästi kotimaan matkailua harrastanut ja kesäinen road trip kuulostais ihan sairaan kivalta ajatukselta! 

Ihmetystä... Siitä, että viikon päästä alkava työrupeama ei vielä ahdista ollenkaan! Yleensä kauhistelen kesätyön alkua jo hyvin etukäteen, mut nyt oon menossa aika hyvillä fiiliksillä. Toivottavasti sama fiilis jatkuu ja säästyn turhalta masistelulta. 

Iloa... Kun kevät oli reissun aikana saapunut Suomeenkin, on lämmin, lumet on sulaneet ja linnut laulaa. Koulukavereiden kanssa käytiin nauttimassa suklaakakkua kahvilan terassilla ja Viljamin kanssa syötiin eilen salaattilounasta omalla parvekkeella. Parasta!

Toiveikkuutta... Siitä, että ehkä mä vielä selviän näistä lukemattomista kouluhommista. Viikonloppu on tullut aika pitkälti vietettyä kouluhommien parissa ja sanotaanko, että valoa on näkyvissä tunnelin päässä! Wihiii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti