maanantai 27. elokuuta 2018

Kesän parhaat palat

kesä1 kesä3
 Luonnosta nauttiminen kansallispuistoreissuilla. Kesän saldona yhteensä viisi kansallispuistoa, joka on aika huikee määrä yhdelle kesälle! Tuli käytyä Päijänteellä, Repovedellä, Helvetinjärvellä, Selkämerellä ja vielä ylihuomenna käydään tsekkaamassa Teijon kansallispuisto ennen kuin kesä tulee meidänkin kohdalla virallisesti päätökseen, kun opiskelut jatkuu ensi viikolla. Ei tullut käytyä ulkomailla, mutta kotimaata tuli nähtyä kiitettävästi!

♥ Lämpimät päivät kesän alussa, kun elämä tuntui lähes lomalta, vaikka oli joka päivä töissä. Piknikkejä, uimista ja hengaamista työkavereiden kanssa. Kesätyöt ei tuntuneet juuri yhtään uuvuttavilta (paitsi ehkä lopun häämöttäessä), mutta oli myös kivaa, että ne sai lopettaa hyvissä ajoin!

kesä6 kesä2
Jännityksen hetket Särkänniemen laitteissa ja Flowparkin radoilla. Vaikka oonkin aika jänishousu, niin nautin kyllä molemmista päivistä ihan sikana!

Gopro-kameran osto. Kauan harkittu ostos, jota en oo katunut vielä hetkeäkään. Päijänteeltä laitoinkin jo videota ja Repovedeltä olisi vielä samanmoista tulossa jossain kohtaa. Sillä on tullut nappailtua myös ihan kuvia, jotka nekin on yllättänyt mut positiivisesti laadullaan!

kesä7 kesä4
Kivat musiikkikokemukset, kuten hyvät keikat Tammerfesteilla, lavatanssit Taikakuun ja Hurman tahtiin sekä loppukesän fiilistelyt Ravintola Kaislassa Pariisin Kevään sekä Elias Kaskisen & Päivänsankareiden mukana. Musiikki vaan kuuluu kesään!

Vuoden tauon jälkeen hyvän opiskelukaverin kanssa jälleennäkeminen. Ja nähtiinkin jopa kahdesti! Oli huippua vaihtaa kuulumisia tapahtumarikkaan vuoden jälkeen.

kesä5 kesä8
Läheisten seura kivoissa kesäjuhlissa. Tuli juhlittua valmistumisia, rippijuhlia ja synttäreitä. Myös parhaimpia ystäviä tuli treffattua monien rientojen merkeissä, mikä oli huippu kivaa.

Nauttiminen paahtavista helteistä. Siis vaikka synkkä totuus helteiden takana tietysti tuntuu ikävältä, niin en voinut silti olla nauttimatta upeista kesäsäistä. Tuli uitua ja syötyä jäätelöä enemmän kuin viime kesinä yhteensä.

Tää kesä on ollut ihana. Harmi, että se tuntui loppuvan liian aikaisin. Järkkärillä otettuja kuvia ei tullut juurikaan otettua, joten puhelinkuvilla mennään tämäkin postaus. Kumma, kun tähän valoisimpaan aikaan ei pysy se kamera matkassa mukana... Noh, ihania nääkin kuvat on ja pitäiskin ehdottomasti teetättää näitä myös paperisiksi.

Mutta tosiaan on aika heittää heipat kesälle ja siirtyä syksyn puolelle. Eiköhän tää blogikin tästä jokseenkin normalisoidu, kunhan oon saanut jaettua vielä kuvat kaikilta kivoilta kesäreissuilta. Ainakin postausideoita löytyy taas ja syksyn tullen niitä toivottavasti kerkiää toteutellakin! 

2 kommenttia:

  1. Olipa hyvän mielen postaus; ihania kuvia ja kesä kuulosti ihan loistavalta kaiken kaikkiaan. Toivottavasti syksy jatkaa samoja positiivisia ratoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä oli kyllä upee! Ja juu samaa toivon :-) Kiitos paljon! ♥

      Poista