




Lounaaksi tehtiin pinaattilättyjä puolukkahillolla ja ruusukaaleilla höystettynä. Pinaattilätyt on mun yks ehdoton lemppariruoka, mut niitä on hullun ärsyttävä paistaa ja yleensä niistä tuleekin mun tekeminä ennemminkin pinaattilettukokkelia. Onneks Viljami otti vastuun paistamisesta, niin saatiin ihan letun näköisiä lettuja. Ruusukaalien sesonki on muuten nyt! Tosi hyvää tulee, kun ne keittää, pyöräyttää pannulla ja heittää vähän suolaa päälle. On meinaan yks ravintorikkaimmista kasviksista.
Oon tänään myös käynyt tylsällä luennolla, saanut kouluhommia tehtyä ja sovitellut reissua varten vaatteita (ihanaa päästä pukeutuun vielä kerran kesävaatteisiin ennen talvea ja pakkasia!). Käytiin muutaman kesätyökaverin kanssa kahvilla Rauman sympaattisimmassa kahvilassa (Wanhan Rauman Kaffebar ♥) ja menin sen jälkeen bodybalanceen, joka tuntui tavallista raskaammalta juuri syödyn munkin seurauksena, mutta jälkeenpäin olo oli (niin kuin aina balancen jälkeen) mahtava. Aika hyvä päivä siis ja huomenna onkin jo viikonloppu, huippua! Erityisen ihanaa viikonloppuna on nähdä kavereita, joiden kanssa viimeisimmästä tapaamisesta on taas vierähtänyt tovi jos toinenkin.
Muita positiivisia asioita elämässäni tällä hetkellä: Päättöharkka on ohi. Gradun aineisto on kerätty. Kävin luomenpoistossa, joka oli tosi iisi ja lyhyt toimenpide ja nyt saan nauttia elämästä ilman vaivaavia luomia. 11 päivän päästä lähetään siskon kanssa reissuun. Jouluun on alle kaks kuukautta. Jotenkin elämä tuntuu tosi kivalta just nyt! Mitäs sulle kuuluu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti