torstai 4. lokakuuta 2018

Vegaaninen kesäkeitto

K A T E G O R I A : R U O K A & L E I P O M I N E N

DSC_0221 Nimestä huolimatta kesäkeitto on musta just hyvä syksyruoka. Musta on ihanaa, kun tulee ulkoilemasta kiprakasta syysilmasta ja pääsee sisälle lämpimään syömään lämmintä keittoa tuoreen leivän kanssa. En oo ennen oikeastaan kesäkeittoa syönyt, sillä sitä ei meillä kotona oo koskaan tehty. Kaikki kotona syödyt keitot on aina keskittyneet jonkin lihan ympärille. Oon kuitenkin himoinnut perinteistä keittoa aina välillä kasvisruokailun aloittamisen jälkeen ja päätin kokeilla kesäkeiton tekoa - enkä muuten yhtään kaivannut minkäänlaista lihaa keittoon! Tästä tuli ihan tosi hyvää. Jopa pikkusisko, joka ei monesta kasvisruuasta välitä, tykkäsi tästä sekä poikaystävä, joka ei oo koskaan innostunut perinteisistä keitoista, söi keiton mukisematta. Mukailin Chocochilin ohjetta (click!), mutta tein muutamia pikku muutoksia. Mites ruudun sillä puolen, maistuuko kesäkeitto?

DSC_0223 Kesäkeitto
n. 4 annosta

5 keskikokoista perunaa
2 porkkanaa
1 pieni kukkakaali
1 dl herneitä
1 dl maissia
kasvisliemikuutio
n. 10 kokonaista pippuria
suolaa
4 dl kaurakermaa
ruohosipulia

1. Kuori ja pilko kasvikset.
2. Laita kaikki kasvikset kattilaan ja vettä päälle sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Heitä mukaan kasvisliemikuutio ja pippurit. Keitä kasvikset pehmeiksi.
3. Lisää lopuksi sekaan kaurakerma ja suolaa oman maun mukaan. Ripottele päälle tuoretta ruohosipulia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti