tiistai 30. huhtikuuta 2019

Miten vähentää omaa kulutusta?


Viime viikolla vietettiin vaatevallankumous-viikkoa, minkä myötä oli hyvä lähteä pohtimaan paitsi sitä, että mistä vaatteensa ostaa, mutta myös ylipäätään omia kulutustottumuksiaan. Jatkuva kuluttaminen ei tee hyvää maapallolle ja siksi myös itse oon kyseenalaistanut omia kulutustottumuksiani paljonkin. Ennen shoppailu on ollut mulle suurta huvia ja uuden materian hamstraaminen tuonut hyvää mieltä. Nykyään yritän välttää uuden ostamista vain sen tuoman hyvän mielen perusteella - sillä yleensä se tunne ei ole edes mitenkään pitkäkestoista. Alla muutama mun vinkki siihen, miten hallita ja hillitä omaa kuluttamistaan.

DSC_1894
  • Älä kiertele kaupoissa tai selaa nettikauppoja ajankuluksi. Itse huomaan, että jos lähden kaupoille pyörimään, niin näen kaikkea todella kivaa, mitä tekisi mieli ostaa. Kun pysyy kaukana kaupoista ja uusista villityksistä, niin ei tule houkutuksia ostaa sellaista mitä ei oikeasti tarvitse. 
  • Harkitse mitä todella tarvitset ja mieti etukäteen mitä lähdet hakemaan. Jos kuitenkin löydät itsesi ostoskeskuksesta pyörimästä, niin hipelöidessäsi jotain ihanaa uutuusmekkoa mieti tarkkaan tarvitsetko sitä. Oletko haaveillut tällaisesta mekosta jo pitkään? Onko se sitä mitä lähdit hakemaan? Houkutuksilta on helpompi välttyä, kun pitää tiukasti mielessä sen mitä on lähtenyt hakemaan. Jos etsit kesälle uusia farkkushortseja, ei kannata jäädä hipelöimään jotakin ihanaa toppia - jos et tarvinnut sitä vielä kotoa lähtiessä, et tarvitse sitä nytkään. 
  • Mieti, maksaisitko tuotteesta sen alkuperäisen hinnan. Monesti alerekkien luona tulee tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Älä osta tuotetta vain sen perusteella, että se oli halvalla. Silloin saattaa usein mennä metsään ja tuote jää vähälle käytölle tai jopa käyttämättä. Jos kuitenkin olisit valmis maksamaan tuotteen alkuperäisen hinnan ja todella tarvitset juuri sitä tuotetta, niin miksipä et silloin ostaisi sitä halvemmalla alennuksesta. 
  • Harkitse ostamista pidempään. Useimmin houkutus ostaa uusi vaate kestää vain sen hetken. Älä osta uutta vaatetta heti, vaan jätä ajatus hautumaan. Jos todella vielä seuraavana päivänä olet sitä mieltä, että haluat sen vaatteen, niin siinä tapauksessa voit vielä uudelleen harkita sen tilaamista / ostamista. Kuitenkin mitä todennäköisimmin siihen mennessä olet jo unohtanut koko vaatteen tai et halua sitä niin paljon, että jaksaisit nähdä vaivaa sen hakemiseksi. Näin vältyt hutiostoksilta. 
  • Lopeta sähköisten tarjouskirjeiden tilaaminen. Monesta kaupasta saattaa tulla sähköpostilla tarjouksia ja tietoa uutuustuotteista. Kun poistat tällaiset sähköpostit, niin pysyt autuaan tietämättömänä siitä, mitä kyseisellä liikkeellä on tarjota ja siten ei tule houkutusta ostaa mitään turhaa. Jos sulle tulee kotiin mainoksia, niin mainoslehtisiäkin kannattaa selailla kriittisellä silmällä eikä lähteä heti ostamaan uutta vain sen takia, että se on tarjouksessa. 
DSC_1882
  • Älä keräile kanta-asiakaskortteja. Itse en omista mitään kanta-asiakaskortteja plussakortin lisäksi ja hyvä niin. Kanta-asiakkuus kannustaa shoppailemaan lisää - siksi niitä jaetaan asiakkaille. Anna siis lompakon täyttyä ennemmin seteleistä kuin turhista korteista, jotka kannustavat sinua vain tuhlaamaan. 
  • Pyri inspiroitumaan jo sulta löytyvistä vaatteista. Jos näät jollakin hienon asun, niin mieti löytyisikö omasta kaapistasi jotain vastaavaa. Katso, mitä kaapin perukoilta löytyy ja kehittele uusia asuja vanhojen vaatteiden ympärille. 
  • Osta kestävämpää ja pyri korjaamaan hajonneet vaatteet. Jos päätät ostaa uuden vaatteen niin pyri ostamaan kestäviä vaatteita, jotta et joudu hetken päästä ostamaan taas uutta. Jos rikki mennyt vaate on korjattavissa, niin korjaa. 
  • Suosi klassisia vaatteita. Älä juokse pikamuodin perässä vaan pyri ostamaan vaatteita, jotka miellyttävät sinua kauemmin kuin vuoden tai kaksi. Ajattomista vaatteista on iloa kauan ja ne on hyvin yhdisteltävissä monenlaisiin asuihin. 
  • Vaihtele vaatteita siskon tai kaverin kanssa. Jos haluat jotain uutta piristystä vaatekaappiin, niin shoppailun sijasta ehdota vaikkapa kaveriporukalle vaatteidenvaihtotapaamista. Jos kaverisi ovat yhtään samankokoisia tai samantyylisiä kuin sinä, on tämä tosi kiva vaihtoehto saada itselleen jotain uutta. Kuvissa näkyvän paidan sain siskoltani, kun hän oli siihen jo kyllästynyt. Me harrastetaan usein vaatteiden vaihtelua ja lainaamista. 
Iskeekö sulle helposti houkutus ostaa uusia vaatteita? Mikä on sun vinkki oman kulutuksen kontrollointiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti